perjantai 4. toukokuuta 2012

Pitkästä aikaa

Ompas kulunut melkoisesti aikaa sitten viimepäivityksen. Taco on treenannut agilityä Tuulia ja Timo Liuhdon opissa tammikuusta lähtien. Välillä tuntuu, että meidän meno näyttää jo ihan agilityltä:-) Ollaan päästy medi II luokkaan asti. Saapa nähdä ollaanko joskus siellä III  luokassakin. Tuulian ja Timon treenien lisäksi treenataan aluevalmennusryhmässä Oreniuksen Annan oppien mukaan. Paljon on opittu, mutta pitkä on vielä treenilista ja paljon kotiläksyjä:-)

Paimennuksen tekniikkakurssi alkaa pian. Me odotetaan sitä innolla Tacon kanssa. Ei taideta vielä tänä kesänä kisata, mutta jospa vaikka sitten ensi vuonna:-)


perjantai 28. tammikuuta 2011

Taco noutaa

Eilen meillä oli Sepon agitreenit ja siinä vuoroamme odotellessa tehtiin tokoliikkeitä. Eilen me keskityttiin kaukokäskyihin ja meidän ikuisuusongelmaan, liikkeestä maahanmenoon. Joku oli ystävällisesti jättänyt ohjatunnoudon kapulan lojumaan hallille ja me treenattiin sitten noutoakin. Taco on kyllä mainio tyyppi:) Ensin se kävi katsomassa kapulaa montakertaa ja tuli aina hienosti perusasentoon ilman kapulaa. Viimein se, varmaan viidennellä kerralla, toi myös kapulan. Kaikki tämä tapahtui yhdellä käskyllä, oli aika pitkä aika käskyn ja toteutuksen välillä:-)

Agipuolella treenattiin keppejä. Lähettelin Tacoa kepeille ja Seppo palkkasi sitä niiden päässä. Tarkoitus oli saada se tekemään itsenäisesti kepit... aluksi se innostui Sepon kehuista niin,että tuli pois välistä ja juoksi suoraan Sepon luo. Lopulta Taco malttoi tehdä kepit loppuun:-)

Seuraavaksi pitää ottaa tehotreeniin puomin kontaktit eli nousetouch.

tiistai 21. syyskuuta 2010

paimennusta

Ollaan käyty Tacon kanssa paimentamassa paimennuskoulussa Somerolla. Viimeksi piti hakea lampaat aitauksesta, kiertää heinäpaali ja kuljettaa portin läpi. Aitauksesta hakeminen onnistui ihan hyvin, mutta heinäpaalin kiertäminen ja portista meno olivatkin sitten jo ihan toinen juttu. Taco paimentaa ihan liian lähellä , niin että lampaat ovat minun jaloissa. Josta muistona kipeät varpaat:-) Muutenkin sillä on vauhtia... mutta sitä ei kuulemma vielä saa rajottaa, ettei into lopu. Muuten se on kyllä tajunnut idean pysytellä lampaiden takana ja sivulla. Hienosti se tajusi hakea kadonneet lämpaat takaisin laumaan. Meidän lampaat kun meni aina uudestaan aitaukseen, vaikka olisi pitänyt kiertää se heinäpaali:-) Kierrettiin me se paali lopulta melkein:-)

perjantai 9. heinäkuuta 2010

knock out kisat

Keskiviikkona oli Mia suunnitellut meille knock out radan. Yhteensä tehtiin noin 10 rataa, kun kisattiin kaikki kaikkia vastaan ja sitten finaali paras kolmesta. Taco ei ollut koskaan ennen ollut yhtäaikaa toisen koiran kanssa vierekkaisillä radoilla noin lähekkäin. Eikä helppoa ollut. Onneksi kaikki muut koirat olivat välittämättä Tacosta, ja sain sen pidettyä radalla. Loppua kohden sen häiriöherkkyys onneksi väheni. Saatiin siis kotiläksyjä. Lopputuloksissa oltiin kunnakkaasti neljänsiä eli viimeisiä. Lopuksi tehtiin vielä yksinään hinkkausrataa, jossa me hinkattiin kovasta vauhdista kepeille tuloa. Ja taas tuli kotiläksyjä.

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Suski Korrin opissa

Treenattiin ensin sivulletuloa ja sitten liikkeestä pysähtymistä. Kuvia liikkeestä pysähtymisestä ei valitettavasti ole, koska kuvaaja unohti kuvata.
Taco istuu mahdollisemman lähellä edessä.


Ohjataan namilla sivulle oikeaan kohtaan. Käsi ylös.


Nami.

maanantai 18. tammikuuta 2010

Joululoma ohi


Mian treenit 13.1.2010
Tämmöisellä treenillä aloitettiin joulutauon jälkeen. Ensin tehtiin valkoiset pallukat ja sitten mustat. Mustat pallukat tehtiin vähän eri järjestyksessä kuin kuvassa. Taco oli oppinut tauon aikana hakemaan esteitä paremmin, mutta putkeen irtoaminen oli nyt vähän hakusessa. Mustat pallukat tehtiin järjestyksessä väärinpäin 7 - 5, sitten 4 ja lopuksi 11- 13. Tarkoituksena oli saada Taco putkelta kuljettamalla loppusuoralle, Taco oli aina menossa puomille.

torstai 17. joulukuuta 2009

Mian treenit 16.12.2009


Tämmöistä rataa tehtiin eilen.
Ajoittain meidän meno näytti ihan agilityltä. Annan kuulemma ihan liian helposti periksi, jos kaikki ei mene "putkeen"... tiedetään:-).
Agitreenit päivällä syödyn jouluaterian jälkeen ei ollut kyllä mikään mukava kokemus, lanttulaatikko tuli syötyä uudelleen muutamaan kertaan.